01/07/2016 - Sanomalehti Maaseudun Tulevaisuus

Puubiomassoilla voi korvata petrokemiaa

Biotaloushuuma uusiutuvien luonnonvarojen kasvavine ja monipuolistuvine käyttöineen on tekemässä puun ja muut biomassat niukkeneviksi raaka-aineiksi meillä ja muualla. Suomen biotalous nojaa nimenomaan metsiin ja puuhun.

Näkyvin ja kuuluvin merkki biomassojen kasvavasta kysynnästä ovat eri puolille maata nousevat biojalostamot – jättimäiset ja pienemmät laitokset. Erityisen kiinnostavia ovat niiden innovatiiviset tuotantoprosessit ja uudet tuotteet. Biomassojen riittävyyden ja mahdollisimman suuren jalostusarvon kannalta on tärkeää pyrkiä biomassan kokonaisvaltaiseen käyttöön niin, että puun kaikki ainesosat hyödynnetään mahdollisimman tarkoin ja kukin tuottavimpaan tarkoitukseen. Tästä näkökulmasta on mielenkiintoista tarkastella puubiomassan kasvavaa käyttöä myös – ja erityisesti – petrokemian fossiilisten raaka-aineiden korvaajana. Petrokemia on kemikaalien valmistusta maaöljystä ja maakaasusta. Petrokemian teollisuus on kehittynyt vuosikymmenten saatossa johtavaksi globaaliksi teollisuuden alaksi lukemattomine sovelluksineen. Siitä on varmasti jotain opittavaakin, vaikka petrokemian perinteisistä raaka-aineista pyritään biotaloudessa eroon.

Modernin petrokemian teollisuuden katsotaan alkaneen 1920-luvulla, jolloin amerikkalainen Standard Oil perusti propyleenilaitoksen New Jerseyhyn. Toisen maailmansodan myötä synteettisten materiaalien kysyntä kiihtyi ja teknologiat kehittyivät, jonka jälkeen petrokemian teollisuus on syrjäyttänyt aiemmin vallalla olleet luonnosta saatavat materiaalit. Petrokemian yrityksistä kasvoi jättejä, jotka hallitsevat niin kemikaali- kuin materiaalivirtojakin. Moderni talous käyttää runsaasti petrokemian tuotteita sekä kemikaaleina että materiaaleina. Globaalisti kemikaaleja tuotetaan noin 500 miljoonaa tonnia, joista vain muutama prosentti on biopohjaisia. Myös teollisissa materiaaleissa petropohjaiset jalosteet jylläävät. Esimerkiksi muovimarkkinat ovat noin 300 miljoonan tonnin suuruiset, mistä vain noin prosentti perustuu biopohjaisiin raaka-aineisiin. Tekstiilimarkkinat ovat vajaan 100 miljoonan tonnin kokoluokkaa, ja niistäkin suurin osa perustuu petrokemian kuitutuotteisiin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että paperituotteiden markkinat ovat runsaat 400 miljoonaa tonnia.

Biotalouden yksi iskulauseista on: tulevaisuudessa kaikki se, mikä nyt tehdään öljystä, voidaan tehdä puusta. Vaikka maailman öljystä ja kaasusta vain alle 10 prosenttia käytetään kemikaaleihin ja materiaaleihin, tämä osuus öljyyn ja kaasuun liittyvästä liiketoiminnasta vastaa yli 40 prosenttia tuotoista. Petrokemian suurin raha siis tehdään jalosteissa, ei niinkään energiasektorilla. Tällä perusteella on puubiomassaa perusteltua pyrkiä ohjaamaan petrokemian korvaamisessa muuksi kuin energiaksi ja suhteellisen alhaisen jalostusasteen polttonesteiksi. Puuta on myös tulevaisuudessa kannattavampaa käyttää ensi sijassa öljypohjaisten tuotteiden korvaamiseen kuin vain tehdä siitä öljyä. Ilmaston muutoksen hillinnän kannalta toki kaikki fossiilisten luonnonvarojen korvaaminen puulla on hyödyksi. Puubiomassan ainutlaatuinen kuiturakenne luo kokonaan uusia mahdollisuuksia biomateriaaleihin petrokemian tilalle. Ligniiniä on puussa noin kolmannes ja sen hyötykäyttöön on alettu viime aikoina panostaa enenevässä määrin. Kuiturakenne avaa mielenkiintoisia sovelluksia erityisesti materiaalisektorille. Erilaisissa mikro- ja nanopartikkelimateriaaleissa saadaan ominaisuuksia esiin aina vain pienimmillä massamäärillä. Myös erilaiset sekoitteet ovat mielenkiintoisia. Komposiittimarkkinat kasvavat kaksinumeroisin luvuin ja nyt lähestytään jo neljää miljoonaa tonnia vuositasolla. Esimerkiksi Kiina aloitti biokomposiittien valmistuksen vasta 2000-luvulla ja se on jo ohittanut USA:n markkinoiden koossa.

Komposiiteissa on mielenkiintoinen piirre: biopohjaiset komponentit ovat selkeästi raaka-aineina petropohjaisia halvempia. Suomessa on osaamista biokomposiiteissa. Voisiko vaikkapa tässä olla yksi mahdollisuus biopohjaisten tuotteiden osuuden lisäämiseen kannattavasti ja ilman tukia? Meidän on varmistuttava, ettei biotalouden kehitys tee Suomesta raaka-ainereservaattia muun Euroopan teollisuudelle, emmekä käytä kysynnän kasvun myötä niukkenevia biomassavaroja liian alhaisen lisäarvon tuotteisiin. Tukipolitiikkaan ja säädösten turvaan perustuva kehityspolku johtaa helposti kokonaisuuden kannalta epäoptimaalisiin biomassavirtoihin sekä pahimmillaan hillitsee biotalouden kehitystä kohti korkean lisäarvon tuotteita.

Jukka Kantola, toimitusjohtaja, NC Partnering Oy
Jyrki Kangas, Metsäbiotalouden professori, Itä-Suomen yliopisto

Julkaistu sanomalehti Maaseudun Tulevaisuudessa 1.7.2016

Subscribe to our
Newsletter!

We regularly inform our readers about new trends and developments in the Bioeconomy. Subscription is free!

* indicates required